Jester ei jäänyt odottamaan vastausta.
“…Minulla on suunnitelma.”
Hän kääntyi ja lähti liikkeelle, eikä Perellon jäänyt paikalleen. Vartiokaartin sotilaat seurasivat komentajaansa, ja hetken kuluttua he kulkivat leirin halki kohti toista joukkoa.
Lohikäärmesoturit olivat kerääntyneet avoimelle alueelle telttojen väliin. Osa seisoi valmiina, osa seurasi tilannetta tarkasti, mutta kukaan ei vielä liikahtanut.
Mei Takeshi astui esiin, kun hän näki heidän lähestyvän.
“Hienoa, että saavuit”, hän sanoi. “Taisin suuttua vähän turhan paljon äsken. Uskon, että pääsemme vielä sopuun.”
Hänen äänensä oli rauhallinen, mutta tarkka. Hän jatkoi puhumista, katse Perellonissa. Hän puhui siitä, että ihmisiltä ei pitäisi viedä sitä, minkä eteen he olivat tehneet työtä. Siitä, että vääryys tuntuu samalta kaikille – myös niille, jotka ovat menettäneet kotinsa.
Sitten hän huomasi jotakin.
Perellon seisoi Jesterin takana.
“Oi kun kiva”, Mei sanoi, ja hänen äänensä kirkastui. “Saimmeko uuden liittolaisen? Hyvä, että olet valmis taistelemaan oikeudenmukaisuuden puolesta.”
Perellon ei ehtinyt vastata, kun Jester hypähti hieman eteenpäin.
Hänen äänensä oli rauhallinen, melkein ystävällinen. Hän puhui sovusta ja yhteisestä päämäärästä, aivan kuin kaikki aiempi olisi ollut pelkkää väärinkäsitystä. Hän ei kiirehtinyt, eikä hänen sanoissaan ollut terävyyttä.
Hetken ajan mikään ei näyttänyt vaaralliselta.
Sitten hän taputti käsiään.
Ääni oli lyhyt. Mutta se riitti.
Varjojen kiltalaiset syöksyivät esiin sivuilta ja telttojen takaa. He liikkuivat nopeasti ja äänettömästi, ja ennen kuin kukaan ehti kunnolla reagoida, he olivat jo Mein ympärillä.
Köydet kiristyivät.
“Mitä ihmettä?” Mei ehti sanoa. “Päästäkää irti!”
Hän yritti rimpuilla ja vetäytyä taaksepäin, mutta ote piti. Lohikäärmesoturit ottivat askeleen eteenpäin, mutta tilanne oli jo ehtinyt muuttua.
Jester astui lähemmäs.
Hänen katseensa ei enää väistänyt ketään.
“Minähän taisin sanoa”, hän totesi, “että täällä vuorten takana ei kannata luottaa kehenkään.”
Kukaan ei vastannut.
Perellon seisoi paikallaan, eikä liikahtanut heti. Tilanne oli kääntynyt nopeammin kuin yksikään sana olisi voinut estää.Se, mikä hetki sitten näytti sovulta, oli ollut ansa alusta asti.
